Ei tullut huono päivä, tuli hyvä päivä!

Tänä kesänä on ollut monta hyvää päivää, enkä tarkoita pelkästään sitä, että aurinko on ilahduttanut meitä niin tiuhaan tahtiin. Siitä huolimatta, että meillä ei Ekin kanssa ole yhteistä lomaa ollenkaan (Eki keikkailee ihan lähes joka päivä), on kesään jo nyt mahtunut paljon antoisia kohtaamisia ja tapahtumia.

Esimerkkinä yhdestä erityisen hyvästä päivästä voin mainita tämän viikon maanantain. Maanantaina pääsin nimittäin vihdoin ja viimein kahden kuukauden pakollisen - leikkauksesta johtuneen - tauon jälkeen takaisin kuntosalille. Pakollisen breikin ottaminen on ollut aikamoinen hermoja raastava kokemus. Kuinka olenkaan odottanut sitä, että pääsen takaisin mun ihanalle BeAlive-klubille. Liityin BeAliveen lähes heti, kun muutimme Töölööseen enkä todellakaan ole katunut hetkeäkään, niin ihana paikka se on. Laskin päiviä ja minuutteja, että pääsen takaisin ja maanantaina sitten vihdoin pääsin hikoilemaan. Ah, miten rakastan treenaamista! Ja treenaamista etenkin BeAlivella. Tunnin aerobisen treenin jälkeen olin kuin uusi ihminen, jesh!

Mun rakkaalla punttiksella on niin ihanat tilat, pakko näyttää näitäkin. Kaikki hoitoaineet ja pyyhkeet ym. ovat käytettävissä talon puolesta - täällä treenaaminen on ihan täydellisen kokonaisvaltainen elämys! (Klubilla on myös hoitola-osasto, kerron siitä joskus myöhemmin).
Pukuhuoneselfie :D


Ajatelkaa, että mun punttiksella (BeAlive Health Clubilla) on oma terdekin <3


Maanantaina kävin myös rakkaan Pekka-serkkuni ja hänen vaimonsa mökillä ekaa kertaa. Wautsi, mikä idylli! Meillä on pieni serkku-piiri, neljä viidestä serkusta on elossa ja kaksi heistä asuu USA:ssa, joten nyt kyse oli ihan laatuvisiitistä. Pienenä vietimme Pekan kanssa kaikki kesät tiiviisti yhdessä, mutta sitten kului varmasti kymmeniä vuosia, ettemme tapailleet lähes laisinkaan. Nyt on aika aktivoida yhteydenpitoa. Muistan, kun nuorempana kohauttelin olkapäitä ja pyörittelin silmiä, kun omat vanhempani puhuivat sukulaisista ja serkkujen ym. tärkeydestä. Ja heillä niitä olikin ihan toisella tapaa, kun aiemmilla sukupolvilla oli sisaruksiakin enemmän. Silti he pitivät yhteyttä, kirjoittivat kirjeitä, soittelivat ja tapasivat toisiaan erilaisissa sukukokouksissa ja synttäreillä. Nykyään tuollainen on ainakin meillä jäänyt varsin vähäiseksi. Ajat muuttuvat - luonnollisesti. Mutta siis meillä oli ihana iltapäivä, meillä ainoilla Suomen serkuilla.

Katsokaa tätä  idylliä, sielu lepää!



Kommentit