Flower power

Vaikka kesästä 1968 on mennyt 50 vuotta muistan sen kuin eilisen! Sain varhaisteininä harvinaisen mahdollisuuden viettää koko tuon hippikesän USA:n itärannikolla. Siihen aikaan ei Atlantin yli matkustelu vielä ollut jokapäiväistä toimintaa, vaan tällainen matka oli aika ihmeellistä. Lensin legendaarisella Pan Amilla, välilasku oli Irlannissa. Silloin lennot vielä lähtivät Seutulan vanhasta puisesta parakkiterminaalista, uusi terminaali valmistui vasta syksyllä 1969. Se kesä oli hippiaikojen hurmaavaa alkua, vaikka kesää varjostivatkin järkyttävät tapahtumat kuten huhtikuinen Martin Luther Kingin murha ja vain paria kuukautta myöhemmin, heti kesän alussa tapahtunut,  Robert Kennedyn murha. Myös Tsekkoslovakian miehitys ja mm. Pariisin opiskelijamellakat ovat jääneet voimakkaasti mieleen.  Nuorena asioihin kuitenkin - kaikeksi onneksi ehkä - suhtautuu aika kevyesti ja pystyinkin nauttimaan tästä ekasta amerikankesästäni täysin siemauksin. Nämä kesäiset kukkais-hippi-fiilarit puhkesivat täyteen loistoonsa, kun hiffasin Odd Mollyssa alla olevissa kuvissa esiintyvät nostalgisella printillä  ja värityksellä varustetut kukkaisvaatteet. Pakkohan ne oli saada, kun alennuskin oli jo 53 prossaa.

Hippikesän 1968 kunniaksi - tässä, flower power! 

 Lucky draw flower blouse ja cool pants -housut


 Lucky draw flower pants ja Choice maker cardigan -villis



Villis ja molemmat byysat: Odd Molly, sneakers: Reebok, laukku: Red Shoe, Paita: Destiny

Kommentit