Kuuma sisustuskuume Stokiksessa - Oscar & Clothilde

Terkkuja Tukholmasta! Käväisin menneellä viikolla toisessa kotikaupungissani Tukholmassa. Teimme rentouttavan Päivä Tukholmassa -risteilyn tyttärieni ja varhaisteini-ikäisten lastenlasteni kanssa. Laivalla vietimme yhteistä kivaa laatuaikaa ja perillä muu jengi meni papan/morfarin luokse. Minun agendallani oli tällä kertaa Östermalmin kaksi upeeta sisustusliikettä, Oscar & Clothilde Birger Jarlsgatan 27:ssa ja Svenskt Tenn Strandvägen 5:ssa. Siitä on todellakin vuosikausia, kun kävin näissä liikkeissä viimeksi - nyt päätin siis käyttää melkein koko Tukholmassa oloajan näitä tutkiskellen. Ehdin onneksi myös tavata kaverini Hellevin ja nauttia herkullisen salaattilounaan hänen kanssaan. Siitä sitten jossain vaiheessa. Tässä postauksessa jaan kuvia OC:stä. OC on yksi niistä sisustusliikkeistä, jotka figuroivat säännöllisesti ruotsalaisissa sisustuslehdissä. Harmikseni sieltä ei voi tilata tuotteita Suomeen, nettikauppa toimittaa vain Ruotsin sisällä. Toisaalta, tuskin meikäläinen paljon mitään tarvitseekaan, mutta joskus joku tyyny tai vastaava olis kiva. En tällä kertaa sortunut ostamaan mitään, vaikka mieli olisi tehnyt, sen verran ihkua tavaraa siellä oli. Tän liikkeen staili on just niin minua, olenhan sisustuksessa enemmän sellainen eklektinen ja more is more -tyyppi; vanhaa, uutta ja tyylejä kerroksittain. Minulla ei ollut isoa kameraani mukana, joten pörräsin ympäri liikettä kännykamerallani räpsien. Tässä teille osa räpsäyssaaliista, paljon jäi kuvaamatta.

 Ah, nää azaleat ovat niin ihania - muistan, kun 80-luvulla Ruotsissa asuessani ostin näitä sinnikkäästi aina vaan, vaikka aina ne minulta kuihtuivat. Azaleat ovat sellaisia vesijuoppoja, niitä pitäis kastella ja suihkutella ja upottaa veteen vähän väliä. Kuka sellaista ehtii ja muistaa. 
Mutta wautsi, miten kauniita! 






















Kommentit