Onnea Mia ja Tim

Saimme Ekin kanssa eilen osallistua ihanaan, lämminhenkiseen ja rakkaudentäyteiseen hääjuhlaan. Mia ja Tim olivat avioituneet vuoden lyhimpänä päivänä tasan puoli vuotta sitten. Vihkiminen tapahtui silloin pienessä piirissä ilman sen kummempia juhlallisuuksia. Häiden jälkeen nuori pari matkusti Timin kotimaahan Kanadaan ja aloittivat uuden yhteisen elämänvaiheen siellä. Nyt vuoden pisimpänä päivänä oli sitten aika juhlistaa avioliiton solmimista sekä Mian ja Timin lämmintä rakkautta vähän suuremmin. Tilaisuus järjestettiin kauniissa Villa Kivessä Töölönlahden rannalla. Tilaisuus oli just niin rento, iloinen ja täynnä huumaavaa onnea, kuin mitä tältä tämän pariskunnan yhteydessä voi odottaakin. Hyvän ruuan ja juoman lisäksi saimme nauttia -paitsi morsiusparin ja morsiamen äidin humoristisista puheista -  mm. Mian ystävän Marion Rungin hittikavalkaadista sekä ja lausuntaryhmä Kommunikaation esityksestä.  Mian ja Timin elämää voi seurata Mian Eeva-lehden blogissa  Rakkautta kanadabootseissa. Mia kirjoittaa niin elävästi ja mukaansatempaavasti, että välillä tuntuu, kuin itse olisi paikan päällä.

ONNEA ja tsiljoona yhteistä vuotta teille Mia ja Tim <3

En voi vastustaa kiusausta laittaa tänne näin monta kännykkäkuvaa tästä karismaattisesta pariskunnasta - olkaa hyvät!







Kommentit