Päivä kerrallaan

Täällä mennään päivä kerrallaan. Edellisestä postauksesta on kulunut jo muutama viikko; minulla ei kertakaikkiaan ole ollut kirjoitushaluja tai -jaksuja. Isän poismenon jälkeen olen surun ja ikävän lomassa saanut tutustua kaikkeen byrokratiaan ja hallinnollisiin kiemuroihin, joita läheisen poismenon jälkeen ihmisen eteen ilmestyy. Kaipa kaikella on tarkoituksensa, mutta välillä olen funtsinut, että onko jokainen kommervenkki todellakin tarpeellinen. Hautajaisjärjestelyt sujuivat onneksi sutjakkaasti hyvän toimiston ja ystävällisen pastorin avustuksella. Mutta kaikki muu onkin sitten sellaista viidakossa suunnistamista. Tänään alkaa perunkirjoituksen laatiminen ja sitä varten on tullut kerättyä kokonainen asiakirjasalkku täyteen dokumentteja.

Viikot olisivat varmasti tuntuneet kaikin tavoin ankeammilta, jos minulla ei olisi hyvää miestä, ihania tyttäriä ja omaa äitiä, puhumattakaan sydämellisistä ystävistä, joiden kanssa asioita on voinut käsitellä. Tytöistä ja Ekistä on ollut apua ja iloa myös käytännön järjestelyissä. Ja onhan tähän aikaan mahtunut paljon iloisempiakin kokemuksia; olemme  Ekin kanssa osallistuneet tunnelmallisiin häihin ja tavanneet ystäviä ja tuttuja ihan muissa, kuin surullisissa merkeissä. Olen myös jaksanut tehdä muutaman ihanan ale-löydön, niistä jossain myöhemmässä postauksessa. Tuntuu kuin olisin jonkinlaisella tunteiden vuoristorata-ajelulla; on jyrkempiä ja loivempia ylä- ja alamäkiä ja välillä on melkein tasaistakin. Niinhän elämässä muutenkin tietenkin on, harvemmin ainakaan minun elämäni muutenkaan on ihan tasaista, mutta nyt tämä ajelu on kyllä tähänastisen  elämäni mäkisin. Olen silti varma, tai ainakin uskon, että  tulen lopulta jonnekin perille ihan turvallisesti, kiitollisena ja rauhallsin mielin.

Mutta nyt toistaiseksi, päivä kerrallaan.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!







Kommentit