Talviturkki kaapista ulos



Muutamia vuosia sitten sain appivanhemmiltani turkin! Turkki oli jokin aika aiemmin tehty anopilleni, mutta se oli jo uutena aivan liian iso. Koko-ongelma johtui siitä, että tarmokas appiukkoni oli vienyt omin käsin metsästämiensä kettujen nahat ompelijalle, ilman että anoppi tiesi asiasta mitään! Silmämääräisesti appiukko sitten määritteli mallin ja koon. Hahaa, sellainen rakas appeni on, hyvää tarkoittaa, mutta välillä hieman ajattelematon. Siellähän se pehmoinen ja lämmin luomuturkki sitten sai roikkua, kunnes huomattiin, että se voisi olla miniälle mieluinen ja sopiva. Ja niinhän se olikin, tosin minäkin sain sitä vähän modistaa. Pienennytin sitä ja muokkautin muutenkin. Nuttua kavennettiin kauttaaltaan ja siihen lisättiin ihanan iso huppu. Vaikka turkki on siis valmistettu luonnossa vapaana eläneiden villikettujen nahoista, olen suhtautunut lämpimään turkikseeni hieman ristiriitaisin tuntein. En vastusta turkiselinkeinoa, pohjolan ihminenhän on läpi historian aina metsästänyt ja suojannut itsensä turkiksilla. Mutta silti turkeista tulee väistämättä mieleen myös niukoissa häkeissä kasvaneet broilerieläimet. Mutta kuten sanottu, oma pehmeä, kaunis ja lämmin turkkini on luomujen luomu ja se helpottaa. 

En ole käyttänyt turkkiani pariin vuoteen, talvet ovat olleet leutoja ja minulla on ollut käytössä muita lämpimiä vaatteita. Mutta nyt, kun olen käynyt kaappejani ja vaatteitani muutenkin läpi, niin törmäsin tähänkin pörröiseen vaatekappaleeseen. Sopivasti sitten eilen lumi peitti maan ja pakkanenkin paukkui, joten funtsin, että nythän voisin kokeilla miltä luomuturkkini tuntuisi näin pitkän ajan kuluttua. Ja se tuntui ihanalta, ja mikä myös ihan super; se näytti mielestäni upealta - vai mitä sanotte? Osassa kuvista käytin Ruotsista hankkimaani Ewa i Wallan nahkavyötä ja osassa poseerasin ilman vyötä. Jotenkin tykkäsin tuosta vyöversiosta ja tässa asussa olin eilen sitten ihmisten ilmoilla. Hyvältä tuntui ja eilinen ei takuulla jäänyt viimeiseksi turkkipäiväksi, jos vaan säät ovat suosiolliset (tarpeeksi kylmää). 


Vyön kanssa


Jalassa Guessin farkut ja 


Emun vanhat rakkaat töppöset



 Ja sitten ilman vyötä - kumpi parempi?






Kommentit

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, se on niin pehmeä ja ihana :) Aion käyttää kyllä ahkerasti tänä talvena!

      Poista
  2. Kaunis turkki ja näyttää hyvältä sekä vyöllä että ilman, mutta ehkä tuo vyöllinen versio on mieluisampi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Belladonna. Joo, kallistun itsekin vyölliseen versioon, rennonpi jotenkin. Ihanaa talvista viikkoa sinulle! Kiva kun kommentoit :)

      Poista

Lähetä kommentti