Stadinaisen fitnesspäiväkirja; öööö - ääää - flunssa!

Olen muutaman vuoden tässä kehuskellut, että flunssa ei iske minuun. Olen myös muistanut koputella puuta - mutta nyt siitä ei ole nähtävästi ollut mitään hyötyä. Pöpö iski ja täällä nyt yskitään ja niiskutaan. Onneksi olen voinut ottaa aika iisisti, ei ole ollut duunikeikkoja eikä muutakaan ihan pakollista. Ruokakaan ei maistu, eikä tee mieli runebergintorttujakaan, vaikka tänään - jos koskaan - niitä mun mielestä kuuluisi syödä. Tänään on siis kulunut muistaakseni 212 vuotta kansallisrunoilijamme syntymästä. Onnea vaan meille kaikille! 

Syömisistä sen verran, että olen tässä yrittänyt ylläpitää pientä terveysdieettiä. Tai jotain sen suuntaista. Uteliaisuudesta innostuin jopa ilmoittautumaan Fitfarmin BikiniChallenge-valmennukseen. Mutta ennenkuin hihkaisette hämmästyksestä, voin kertoa, että en noudata valmennusohjelmaa oikeestaan ollenkaan. Olin vaan hurjan utelias näkemään, mitä kaikkea tämä kuuluisa valmennus pitää sisällään samalla, kun tietty halusin nähdä, saisiko sieltä jotain uusia hyviä vinkkejä ravintoon ja treenaamiseen liittyen. Ohjelmaan kuuluu tiukka kuntosalitreeni ja se jo tuottaa minulle hankaluuksia. Ohjaan nimittäin itse 3-4 treeniä viikossa F&S:ssä, joten pelkästään tämä on este BC:n tarkalle noudattamiselle. Saliohjelmat ovat kyllä tosihyviä, joten otan ne talteen ja hyödynnän tarvittaessa. On myös aika hauskaa seurata ohjelman ohessa avattuja FB-sivuja. Aivan upeeta nähdä, kuinka naiset siellä kannustavat toisiaan. Satu Kalmi on valmentajana myös varsin selkeäsanainen ja jämpti. Olen myös viime aikoina panostanut ruuan laatuun. Olen taas esimerkiksi alkanut syödä marjoja ja puuroa. Olen onnistunut vähentämään sokerin nauttimista ja olenkin varma, että säännöllinen ruokarytmi auttaa mielitekojen hillitsemisessä. Rahkaa, Kesoa ja kanaa menee meillä nyt roimasti. Jengi tiedustelee, mitä tavoitteita minulla on. Hm, no oishan se hyvä pysyä kunnossa ja pitää elinvoimaa yllä. Eipä hyvältä näytä - heti tuli flunssa!! Niin, vielä sekin, että ei haittaisi, jos vähän kiinteytyisikin. Tää on tällainen Stadinaisen proggis, ei sen kummempaa. Kunhan flunssa laantuu....


Kaurapuuro maistuu - kiva purkki on hankittu Kaartin kotikaupasta


Aamuinen paahtoleipä on vaihtunut paahdettuun Real-leipään, hyvää tämäkin


 Jääkaapissa on nyt tällaista ja 


 pakastimessa tällaista :)



Ostin jopa vaa'an, mutta ei tämä ole käytössä - Stadinaisen luonne on liian suurpiirteinen punnitsemiseen. Silmatuntumalla mennään!

Kommentit