Stadinaisen fitnesspäiväkirja - tekstiiliurheilua

Heippahei! Kesä on ollut sangen liikuntapainoitteinen. Stadinainen on tosiaan panostanut kuntoiluun. Vaikka omat ohjaamiset ovat olleet harvassa niin olen kuitenkin säntillisesti käynyt punttiksella. Nyt elokuun alussa innostuin myös ostamaan kuukauden kortin Motivukseen. Vaikka olenkin vannoutunut Friskis&Svettis-liikunnan kannattaja, haluan silti välillä käydä hakemassa vaihtelua muilta saleilta. Motivus on kiva, siellä ei vaadita mitään sitoutumista ja liikuntapaikat ovat minulle tuttuja. Motivuksella on ihan ok tunteja, jotka tukevat punttisaliharjoittelua. Kortin hankittuani olen käynyt vatsatreenissa, Motivus-tunnilla, body pumpissa ja muokkauksessa. Täytyy tosin heti todeta, että fiilis näillä tunneilla ei ole lähelläkään Friskiksen fiilistä, mutta kyllä näillä tunneilla ihan tehokkaan treenin saa. No - tänään olin kuitenkin menossa Motivus Stockan muokkaustunnille. Aamulla kävin treenivaatteita läpi enkä löytänyt yhtään hyvää paria sukkia enkä oikein mitään paitaakaan. Onhan mulla Friskiksen ohjaajapaitoja pilvin pimein, mutta niitä ei oikein pitäisi käyttää muuta kuin ohjatessa. Muut paidat olen käyttänyt melkein puhki kesän aikana. Joten lähdin Stockalle vähän aikaisemmin tsiigailemaan urheiluosaston tarjontaa. Löysin sieltä kaksi hyvää treenipaitaa - Stella Mc Cartneyn, ihanat! - ja Niken älyttömän hyvät sukat. Stellan Adidas-malliston vaatteita mulla on ollut aiemminkin. Tykkään niistä ihan hirveästi, niissä on aina joku piristävä yksityiskohta. Eivätkä ne itse asiassa ole edes mitenkään päätähuimaavan hintaisiakaan. Tällä kertaa tykästyin esim. tuon vanhanroosan takaosan reikään ja alaosan resoriin. 














Kommentit