Stadinaisen fitnesspäiväkirja

Haha - ei ihan  "julkkistasoa", mutta :)
Stadinainen on harrastanut liikuntaa enemmän ja vähemmän säännöllisesti, terhakkaasti ja tavoitteellisesti jo ihan kouluajoilta asti. Noh, olihan siellä puberteettiaikoina vähän nihkeyttä ilmassa, ja koulujumppa ei ollut ihan se paras liikkuntaan innoittaja. Muistan aina jumppamaikan sinisine vekkihameineen ja tamburiineineen.... Mutta niinäkin vuosina harrastin esim. tennistä HVS:ssä ja olin ihan hyvä uimari ja pesäpalloilija. Mutta en koskaan ole ollut varsin notkea, ja sehän oli se, mitä aiemmin arvostettiin eniten. Ruotsiin muutettuani hurahdin sitten lopullisesti kuntoiluun; se tapahtui 70-luvun lopussa kun Johan Holmsäter perusti Friskis&Svettiksen. Olin muukana heti alusta asti ja sitten Suomeen tullessani perustin Friskis-yhdistyksen tännekin vuonna 1992. And rest is history. Friskiksen ohella olen harrastanut liikuntaa muissakin paikoissa ja ohjannut myös itse usean työnantajan palveluksessa. Mutta Friskis on aina pysynyt mukana. Friskishän perustuu vapaaehtoisuuteen eivätkä toimijat ota mitään taloudellista korvausta aktiivisuudestaan. Siinä ehkä onkin yksi painavimmista syistä F&S:n ainutlaatuiseen fiilikseen. Nyt en ohjaa muualla, enkä haluakaan. Kuntoiluuni sisältyy F&S-jumppien lisäksi kuntosaalitreeni. Aiemmassa postauksessa kerroinkin, että olen palkannut pt:n, joka sparraa minua pari kertaa kuussa. Sanna on tehnyt minulle kolme treeniohjelmaa, joita vuorottelen jumppien ohella. Tavoitteeni on käydä salilla vähintään kolmesti viikossa, sen lisäksi jumppaan yleensä n. 2-3 kertaa viikossa. Homma on toiminut ihan hyvin, mutta nyt kesän tullen osa jumpistani jää tauolle ja ajattelin tehostaa salitreenejä. Olen pyytänyt Sannaa tekemään minulle kesäksi monipuolisen viikko-ohjelman, jossa paikkaan myös puuttuvia jumppiani. En ole vielä saanut ohjelmaani, odotan sitä innolla. Ajattelin kuitenkin alkaa kirjata tähän päiväkirjaani myös treenejäni - jos en joka päivä, niin ainakin viikottain. Minulla ei ole varsinaisia paino-ongelmia, mutta tässä aikuisiässä (!?) vartalon malli on selkeästi muuttunut ja keskivartaloon kertyy huomattavasti helpommin ylimääräistä - sen haluan pois. Suurin tavoitteeni on kuitenkin pysyä kunnossa ja pysyä omatomisena mahdollisimman pitkään, satavuotiaaksi :)

Nyt olen lähdössä salille - teen ylävartalon perusvoimaa vahvistavia liikkeitä. Illalla ohjaan kevyen jumpan Friskiksessä. Yleensä teen vaan yhden treenin päivässä, mutta poikkeus vahvistaa säännön. Aurinkoista päivää kaikille!




Kommentit