Riistaa Elitessä

Eilisen päivän ehdottomaksi kohokohdaksi nousi isän tarjoama sunnuntailounas. Viime aikoina ateriakuvani ovatkin olleet aika yksipuolisia dokumentointeja sairaala-annoksista. Siksi ajattelin nyt vähän hehkuttaa Ravintola Eliten riistalounasta. Minä otin häränrintaa sienipiirakan kera, isälle tuli puolikas sorsa ja äiti taisikin tyytyä vuohenjuusto-annokseen. Jälkkäriksi mitäpäs muuta kuin vakio- annos crème bruleeta. Elite on aina Elite, ainakin toistaiseksi. Olen tainnut aiemminkin hehkuttaa tämän taiteilija-ravintolan imagoa tiukasti kantavaa töölöläis-raflaa. Ruoka ei aina ehkä enää ole ihan sitä samaa, alusta asti itse omassa keittiössä valmistettua, mutta on se edelleen niin ookoo, että kannattaa käydä. Miljöö puhuttelee ainakin tätä Töölöössä kasvanutta Stadinaista niin paljon, että ruuan pitää kyllä heikentyä vielä reilusti, ennenkuin lakkaan diggaamasta. Toivottavasti ei silti heikenny. Ensi kerralla palaan  taas Tauno Palon sipulipihviin tai vaikka paistettuihin silakoihin.



Timjamivoissa haudutettuja punajuuriravioleja, gratinoitua vuohenjuustoa ja
karamellisoitua cashew pähkinää
 
Yön yli haudutettua hirvenrintaa, rosmariini-palsternakkapyreetä, sienipiirasta
ja riistanvartijankastiketta
 
Patasorsaa, punakaalia ja lintukermakastiketta

 Crème brûlée
 
 Kuva otettu Eliten aulassa olevasta kirjasta, emme tällä kertaa istuneet TP:n pöydässä


Kommentit