Sisäinen puutarhuri...

Tähän aikaan vuodesta Stadinaisen sisäinen pieni puutarhanhoitoa rakastava luontoihminen alkaa muistutella itsestään. Ei hirveesti, mutta sen verran, että on lähdettävä taimikauppaan hakemaan joitan kukkia landelle vietäväksi. Tässä yhteydessä ei siis voi puhua mistään varsinaisesta puutarhan hoidosta - ei todellakaan. Nyt on vaan niin, että kun kevät tulee haluan kauniita kukkia mökin ympärille. Kärsimättömänä ihmisenä en jaksa odottaa, että kasvit itävät joistain siemenistä, helpointa on hankkia valmiita kukkivia taimia, amppeleita ja ruukkukasveja ja laittaa ne sitten sopiville paikoille. Mitään kitkemistä tai ruusupensaiden leikkelyä tai sellaista en ryhdy enää tekemään, jostain keittiöpuutarhasta puhumattakaan. Joskus aikoinaan olen sellaistakin yrittänyt, vähän huonolla menestyksellä.  Olen nimittäin vuosien varrella asunut niin omakotitaloissa kuin pari- ja rivitaloissakin kunnes sitten taas n. 15 vuotta sitten palasin urbaaniin ympäristöön. Kesämökki on ihan hyvä, siellä voi päästää tämän pikkuruisen viherpeukaloisen hetkeksi valloilleen.

Eilen oli siis sellainen päivä, sää ei varsinaisesti suosinut, mutta ajattelin silti tehdä pienen istutusretken tuonne Nuuksion metsään. Matka metsän syvyyteen järven rannalle kävi K-raudan ja Mäkkärin kautta (pitihän tän saada kunnon retkiateria ennen maaseutumatkaa)  Ja täytyy myöntää; luonto on aivan fantastinen, erityisesti tähän aikaan vuodesta. Kaikki oli vihreää ja sateen jäljiltä ilma oli raikas ja virkistävä. Oli hiljaista ja tyyntä - rentouttavaa. Kuljeskelin hetken mökin ympärillä ja tarkastelin paikkoja niin sisällä kuin ulkona. Tiina ja Linda olivat käyneet siellä siivoamassa ja puhdistelemassa hiirten jälkiä - kiitos! Ripustelin amppelit ja asettelin pelargoniat. Lisäksi laadin pientä lisä-istutussuunnitelmaa jatkoa silmällä pitäen. Vielä pitäis hankkia kesäkukkien taimia tyhjiin ruukkuihin ja pyttyihin. Mutta kesä on vasta alullaan - aikaa on, ehkä.

Pokkarilla tässä taas on ikuistettu luontopäivän tunnelmia. Viimeisenä kolme kuvaa, jotka otin viisi viikkoa sitten, huhtikuun 15. päivänä - Suomessa luonto todellakin osaa muuttaa asuaan...


Kevyt retkilounas - luonto kutsuu
 
 
 Ravintoa ihan luonnon helmassa
 
 
Keväällä luonto herää henkiin ja uudistuu
 
 
Luonnon omia istutuksia

 
Herttaista

 
 Uutta pukkaa

 
Vielä on valkovuokkojakin
 

 Kuka nämä on istuttanut?  Kiva löytää liljoja keskeltä metsää...

 
Ja Stadinaisen vaativat istutukset - hih!
 
 
Pelargoniat kuuluvat asiaan






 
Isän istuttamia aikoinaan, kai - leikkimökin edessä
 
Reilu kuukausi sitten näkymät olivat vähän erilaiset:
 



Tervetuloa kesä!

Kommentit

  1. Kuukauden takaisissa kuvissa ja nykyisissä on kyllä huisi ero!
    Minä olen lapsuuteni kasvanut omakotitalossa puutarhahullun isäni vaikutuksen alaisena ja no viher intoilu ja maan kaipuu on edelleen kova,ehkä kovempi kuin koskaan.
    Puh huh, mutta pelargoniat ovat ihanaisia, vuosi vuodelta niiden värikirjo toreilla senkin lisääntyy. Meillä on vaaleanpunaisia ikkunalla.
    Kivaa viikonloppua sinne, toivotaan aurinkoa ja lämpöä ;-)

    VastaaPoista
  2. Hei Anna - mulla on aika ristiriitainen suhde tuohon puutarhailuun. Toisaalta rakastan kauniita puutarhoja ja haluan kukkia ympärilleni, toisaalta olen joutunut huomaamaan ja myöntämään mukavuuden haluni. Silloin kun on ollut oma piha, olen saanut kovia innonpuuskia, mutta sitten jossain vaiheessa kaikki onkin muuttunut stressiksi. Voihan se olla, että nämä ajat olivat samoja aikoja kun lapset oli pieniä ja itse sekä opiskelin ja olin jossain uraputkessa. Aika ei riittänyt kertakaikkiaan. Oon kai sellainen joko-tai-tyyppi. Ihailen kaikkia puutarhatyyppejä, ymmärrän hyvin kaipuusi! Ihanaa viikonloppua sinnekin!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti