Michelangeloooo!

Yksi tämän kevään merkittävimmistä taidehistoriallisista tapahtumista on Sinebrychoffin taidemuseon Michelangelo-näyttely. Näyttelyn pääkohde on Vatikaanissa sijaitsevan Sikstuksen kappelin freskot. Olen aina halunnut päästä paikan päälle näkemään nää freskot mutta toistaiseksi toive ei ole toteutunut. Olen kyllä käynyt Vatikaanissa ja nähnyt mm. Pietarinkirkon, mutta sen käynnin yhteydessä ei - katkeraa, mutta totta - aikataulu sallinut vierailua Sikstuksen kappelissa. Mutta nyt sitten onneksi Sinebrychoffin taidemuseo on saanut lainaksi 15 Michelangelon tekemää alkuperäistä luonnosta, jotka hän piirsi juuri tätä valtavaa maalausurakkaa varten. Tuntuu melkeinpä surreaslistiselta saada mahdollisuus tarkastella ihan muutaman senttimetrin etäisyydeltä tämän noin 500 vuotta sitten eläneen taiteilijaneron omakätisesti vetämiä hahmotelmia. Luonnosten ympärille, Sinebrychoffin alakertaan, on rakennettu kiva kokonaisuus, jonka myötä voi tutustua taiteilijan elämään, tuotantoon ja muuhun aiheeseen liittyvään ympäristöön laajemminkin. Näyttelyssä on suomenkielinen opastus lauantaisin klo 14, ruotsinkielinen opastus pidetään jokaisen kuukauden ensimmäisenä lauantaina klo 13. Michelangelon syntymäpäivää vietetään 6.3, jolloin on tarjolla ohjelmaa ja opastuksia pitkin päivää. Itse kävin eilen tutustumassa näyttelyyn, enkä todellakaan ollut ainoa - paikalla oli kymmenittäin, jollei sadoittain, ihmisiä. Onneksi olin päättänyt osallistua ruotsinkieliseen opastukseen, sillä sen jälkeen pidettävään suomenkieliseen oli mieletön tunku. Ruotsinkieliseen kierrokseen osallistui n. 15 hekilöä. Henkilökohtaisesti yritän aina päästa opastukselle, on näppärää, kun joku on jo valmiiksi miettinyt näyttelyn kohokohdat ja erityisyydet, voihan sitä sitten jäädä paikan päälle jälkikäteen tutkiskelemaan ja pohdiskelemaan teoksia lisää, jos mielenkiintoa riittää. Sitäpaitsi on kiva kuunnella miten kolleegat hommansa hoitavat:). Hyvin, yleensä, eilenkin.



Kommentit