Kevättalven kävelyllä

Stadin yksi parhaimmista ominaisuuksista on meren läheisyys. Nyt joku landella asuva vois sanoa, että miksi ihmeessä sitten täytyy asua Stadissa, jos kuitenkin haluaa olla luonnossa ja merenrannoilla. Joo, mutta se onkin just se ihana kombinaatio - urbaaneja kivitaloja, liikennettä, kulttuuria, kauppoja jne yhdistettynä tähän upeeseen luontoon, mereen ja puistokeitaisiin - joka tekee meidän pääkaupungista niin upean.

Täältä Kampin aika ahtaasta kivimetsästä ei ole kuin vartin kävelymatka Helsingin eteläkärkeen. Mekin päätettiin sunnuntaina taas käydä haistelemassa meri-ilmaa. Ei oltukaan tällä kertaa ihan yksin, Merisataman ranta ja jää oli tungokseen asti täynnä jengiä, tuntui melkein kuin olisi ollut Stockan Hulluilla Päivillä. Carouselin kulmilla ihmiset jonottivat sisään, jono oli oikeasti kadulle asti. Onneksi me oltiin edellisenä sunnuntaina käyty siellä päiväkahvilla, joten nyt ei tarvinnut edes yrittää. Sen sijaan päädyttiin Stadin vanhimpaan edelleen toiminnassa olevaan kahvilaan, perinteiseen Ekbergin konditoriaan. Siellä mun olikin sitten ihan välttämätöntä saada pitkästä aikaa mazariini-leivonnainen, joka oli just niin hyvä kun pitikin.

 Jäällä jengiä  kuin kestustassa ruuhka-aikaan
 
 Merisatama - jännä ajatella, että parin-kolmen kuukauden kuluttua alkaa jo vihertää...
 

 Kuten näkyy, tähtihuivi kaulassa ja ihana Parajumpers-rotsi - tää rotsi on ollut aivan korvaamaton tänä talvena
 
 Ekbergin mazariini-leivonnainen - vähän eri mallinen kun mihin Ruotsissa on tottunut, mutta yhtä hyvä!
 

 Ekbergin klassista interiööriä
 
 ja taitaa olla Tynellin valaisimia
 
tässäkin - kauniita!

Kommentit

  1. Viikonloppu oli kyllä niin mahtava ilmoineen kaikkineen. Talvessa parasta on aurinko ja kevään odotus.

    VastaaPoista
  2. Sanos muuta Maiju! Mikään ei ole niin ihanaa kuin kevääseen heräävä luonto:)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti