Sopiva kasvojen kohotus Designmuseossa

Nyt on erityisen hyviä syitä mennä Designmuseoon. 140-vuotiaan ikinuoren museon perusnäyttely ja aulatilat kahvioineen ovat saaneet raikkaan kasvojen kohotuksen. Sen lisäksi museossa avataan tänään etenkin esteettisesti ja aistillisesti hyvin puhutteleva japanin tämän päivän tekstiilitaidetta esittelevä näyttely Fiber Futures. Lisäksi museon alimmassa kerroksessa on mahdollisuus matkustella Paola Suhosen mielenmaisemaan näyttelyssä Ivana Helsinki 15- Matkalla kotiin. Näyttelyyn on koottu kaikki Ivana Helsingin 15 vuoden aikana esitellyt 30 mallistoa. Paola S on hyvä esimerkki siitä kuinka uusi taide aina jollain tavalla rakentuu vanhan päälle, mutta uudella otteella ja uudesta näkökulmasta. 60-70-luvulla nuoruuttaan  eläneelle meikäläiselle Suhosen taide/muotoilu/miljöö tuntuu niin tutulta samalla kuin kaikki on kuitenkin raikasta ja tuoretta. Sama perinteen ja menneisyyden vaaliminen uudella twistillä pätee itse asiassa Designmuseoonkin - museossa vaalitaan suomalaisen taidekäsityön perinteitä ja esitellään suomalaisen designin helmet kautta aikojen. Siinä ohessa kuitenkin uusiudutaan, etsitään uusia näkökulmia ja tuodaan myös kansainvälisyyttä vaihtuvien näyttelyiden puitteissa.

Osallistuin aamulla museon järjestämään lehdistötilaisuuteen ja pääsin kuulemaan niin museon edustajien kuin myös japanilaisen taiteen näyttelyn kuratoineen professori Hiroko Watanaben sekä monilahjakkaan taiteilijan Paola Suhosen ajatuksia käynnissä olevista projekteista. Otin toistasataa kuvaa, joita alan tässä nyt hiljalleen purkaa kamerastani, joten en vielä tässä ekassa postauksessani ala sen kummemmin esittelemään näyttelyitä tai ajatuksiani niistä.

Palaan näihin näyttelyihin vielä jatkossa. Mutta sen voin jo nyt sanoa, että wow!



Pressimappi, luonnollisesti
 
 
 Lehdistötilaisuuden tarjoilut jatkoivat samalla traditio uudella twistillä -linjalla

 
Onnea 140-vuotiaalle Designmuseolle!

 
Johtaja Jukka Savolainen kertoi Designmuseon juhlavuodesta ja päivitetystä perusnäyttelystä

 
Suomessa aikoinaan opiskellut professori Hiroko Watanabe kuratoi
 Fiber Futures - Japanin tekstiilitaide tänään -näyttelyn.
USA:sta kotiutunut monipuolinen suunnittelija Paola Suhonen kertoi omasta filosofiastaan ja asenteestaan työhönsä. Designmuseon kellarissa on esillä kaikki 30 Ivana Helsinki-mallistoa
Tämä mekko on tulevaa mallistoa.

Kommentit

  1. Tuo Fiber Futures kuulostaa mielenkiintoiselta, täytyy varmaankin mennä katsomaan. Paola Suhosesta en oikein perusta, mutta voisihan nuo mallistot katsoa......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fiber Futures on täynnä hienoa käsityötaidetta, kannattaa mennä. Suhonen on kuitenkin ollut omanlaisensa edellä kävijä, moni nykysuunnittelija on tullut hänen vanavedessään - siksi kunnioitan. Mallistot kandee käydä tsekkaamassa:)

      Poista

Lähetä kommentti