Villinä villiksistä

Käytän ohuita villatakkeja paljon ja usein. Varsinkin näillä talvipakkasilla harrastan kerrospukeutumista ja minulla saattaa olla useampikin ohut villis päälläni samaan aikaan. Villikset ovat lämmikkeenä juhlassa ja arjessa, matkoilla, kesällä ja talvella. Riisun niitä sitten tarpeen mukaan, ja tungen laukkuun tai johonkin narikkaan. Olen erityisen ihanstunut Benettonin villiksiin, jotka ovat täyttä villaa, kevyitä ja hyvälaatuisia. Ja niitä on saatavilla tsiljoonaa eri väriä eikä hintakaan ole päätä huimaava. Tapanani on kuluttaa jotkut lempparivillikset ihan loppuun, kunnes niitä ei enää mitenkään kehtaa laittaa päälle, ennen lopullista hävitystä pidän niitä vielä kotona verkkareiden kanssa. Nyt villisvarastoni on huonossa jamassa - ostin syksyllä yhden mustan just Benettonilta ja se on ollut kovassa käytössä. Olin funtsinut, että tarttisin pari lisää, joten riemullani ei ollut rajoja, kun Kampin keskuksessa jouluhankintoja tehdessäni totesin kaikkien Benettonin perusvilliksien olevan alessa; miinus 40%!! Päätin siis siltä seisomalta napata mukaani kaksi nyt kevättalvea varten - ihanan energisen oranssin ja hillityn luonnonvalkoisen. Näillä pärjään taas läpi talven ja selviän ehkä jopa viileistä kesäilloista.


Kommentit