Tuoli

Nyt olen ihan tyytyväinen; olen nimittäin maalannut tuolin ja melkein jo päällystänytkin sen. Mulla on ollut sellainen 50-luvun nojatuoli, jonka joskus olen maalannut valkoiseksi. Alun pitäen se oli lakattu luonnonvärinen, jossa oli tummansiniset tyynyt. Se, niinkuin ne aiemmin maalamani kaapitkin, olivat mun lapsuudenkodissa, joten niihin liittyy luonnollisesti hyviä muistoja. Nyt ajattelin, että se nojatuoli sopis hyvin mun "salonkiin" muiden mustien huonekalujen joukkoon. Siispä ostin taas purkin mustaa Miranolia ja laitoin töpinäksi. Mulla on aina sellanen kauhee vimma päällä, kun duunaan jotain remppahommia, ja niin nytkin. Täpinöissäni onnistuin istahtamaan maalipurkin kannen päälle, enkä huomannut kuinka mustaa väriä tuli aika laajaltikin mun takapuolen ja takareiden päälle. Puhdistin kyllä ihan tarkaan kaiken mustan värin sormista ja muualta, mutta en siis tajunnut, että mustaa väriä oli päätynyt myös selkäpuolelle. Tyytyväisenä sitten istahdin lepäämään mun hiljattain päällystetylle vaalealle sohvalle. Heh, yllätys yllätys - kun nousin siitä, tajusin, että sohvakin oli nyt saanut osansa Miranolista. Hitsinhitsi, otti päähän! Mutta kaipa mä löydän jotain, jolla ne mustat tahrat saa sohvasta veks - toivottavasti. Yritin kynsilakan poistoaineella, mutta se ei kyllä toiminut. Täytynee mennä rautakauppaan kyselemään. Mutta tuolista tuli hieno. Hain Ikeasta tummaa kangasta, jolla aion päällystää tyynyt, toistaiseksi laitoin vaan sen kiinteän pohjatyynyn kuntoon. Kunhan saan kaivettua ompelukoneen jostain esiin, niin voin ommella päällyset myös irtonaisiin istuin- ja selkänojatyynyihin.


Tällaiseksi olin muuntanut tuolin joitain vuosia sitten


ja tässä runko


ja kas, näin hieno siitä tuli - nyt kun vielä
sais noi tyynyt tehtyä. Tai onhan tää ihan okei näinkin.

Kommentit

  1. Oooh! Tosi hieno! Sustahan kuoriutuu kunnon tuunaaja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh - joo, vähän välillä yritän, mutta aina mokaan tai sotken tuunauksen yhteydessä... Mutta yritystä löytyy:)

      Poista

Lähetä kommentti