Viikonloppu tuli ja meni

Viikonloppu sujahti tässä ihan silmänräpäyksessä. Tavarakasapujottelun ja karvajalkakartoituksen lisäksi ehdin silti käydä teatterissa ja moikkaamassa mutsia ja faijaa Töölössä. Niin ja Fressissä rakentamassa habaa (?!).

Tässä postauksessa ei ole -yllätysyllätys - yhtään kuvaa, mutta kertoilen silti vähän viikonlopun high lightseista.

Perjantaina olin siis ystäväni Sarin ja Sarin tyttären Helenan kanssa tsiigaamassa  Kansallisteatterin Maamme-esitystä. Se esitetään Willensaunassa. Elina Snickerin käsikirjoittama ja Anni Ojasen ohjaama  näytelmä on mahtipontisesta nimestään  huolimatta suhteellisen kevyesti paketoitu puheenvuoro yhteiskuntakeskusteluun. Noin puolentoista tunnin pituinen pläjäys ottaa - (sananmukaisesti) maanläheisesti kantaa - tai oikeammin herättää keskustelua - isänmaa-käsitteeseen ja käsitteestä. Katsoja saa funtsittavakseen kysymyksiä  koskien esimerkiksi isänmaan omistusta ja/tai hallinta- ja käyttöoikeutta suhteessa pakolais-, vanhus- jne-kysymyksiin. Mä pidin esityksestä - ihan suositeltavaa katseltavaa. Ja Willensauna on viihtyisä, intiimi pieni teatterisali, jossa katsomon jengi sulautuu hienosti osaksi kokonaiselämystä.

Lauantaina mä kävin taas Fressissä. Ikuisesti jatkuvan kylppärirempan johdosta joudun käymään kuntosalilla tai jossain muualla suihkussa. Kuntosalisuihkutuspakko on luonnollisesti ihan hyvä, sit tulee aina vähän treenattua samalla. Onneks meil on erillinen veski, joten pienemmät siistiytymis- ja muut toimenpiteet voi suoritta himassa. Mutta siis Fressi on tossa ihan lähellä, joten siel on hyvä käydä. Mähän kävisin siel muutenkin treenailemassa, mutta ehkä nyt tulee käytyä vielä vähän useammin. Fressissä on käytössä avainkortti, joten sinne pääsee tosi hyvin menemään, melkein millon vaan. Uhosin jossain vaiheessa, että allit täytyy kiinteyttää ja farkkuihin tarttis mahtua. Hm, en tiedä - ehkä oon vähän edistynyt. Tai kyllä oonkin. Ne yhet hyvät Dieselit menee kyl just ja just päälle nyt. Ja talvikausi on siitä hyvä, että mahdolliset allit voi hyvin piilotella hihallisiin paitoihin...

Sit sunnuntaina kävin Töölössä päivittämässä kuulumiset mutsin ja faijan kanssa. Siel ne elelee hyvää, aktiivista, eläkeläiselämää. Ne on mukana ihan kaikenlaisessa yhdistys- ja muussa toiminnassa
ja joka päivä näyttää olevan jotain kokouksia ja tapahtumia.   Lisäks ne käy lähes joka aamu uimassa. Ihan uskomatonta; ne on käyneet jotain ainakin 40 vuotta lähes päivittäin vetämässä ainakin puolen tunnin pituisen satsin. Ei huono!

Ja sunnuntai-ilta meni telkkarin äärellä. Ehkä oonkin jo kertonut, että mä oon ihan telkkariaddikti. Tykkään löhötä sohvalla ja tsekkailla kaikenmaailman tv-hömppää. Ties kuinka monennen kerran näen Sex and The City-pätkiäkin. Tänään tulee viimeiset jaksot sadatta kertaa - pakko tsiigaa. Täykkäreiden ja Huippareiden jälkeen. Telkkarilöhöily on mulle sopivaa hyvää vastapainoa arjen aherrukselle, duunille ja opiskeluille.

Eli, tervetuloa uusi viikko - tästä se lähtee, ehkäpä uusin Emu-töppösin...

Kommentit