Blenderin sekoittama...

Olen hankkinut meille tehosekoittimen ja sen myötä löytänyt aivan mielettömiä makuelämyksiä!

Mä oon muutenkin aina tykännyt luonnonjugurtista, marjoista ja kaikest sellasesta, mutta nyt tää kaikki on noussut ihan uudelle tasolle!!! Olen nimittäin alkanut tehdä smoothieita itse. Siis niin vaan todella näppärää; pakastemarjoja, jugurttia, leseitä, banskua, vesimelonia - ihan mitä vaan sinne pönttöön ja siitä se lähtee. Uskon kans, että täst tulee oiva apu mun kadonneen vyötärön metsästykseen - ehkäpä viel jossain vaiheessa saan käyttöön niitä mun suosikkifarkkujakin taas. Näiden itsetehtyjen smoothien avulla tulee kans nautittua sellaisia terveellisiä raaka-aineita, joita ei yksistään aina muista eikä viitsi nauttia.

Reddarin Satu oli yhtenä päivänä ostanut kokonaisen vesimelonin ja me päätettiin käyttää osa siitä tähän mun smoothie-kokeiluun. Riensin keskellä päivää himaan tekemään sekoitusksen, johon laitoin vesimelonin lisäksi banskua, pakastevadelmia, ananasta, hiukan hunajaa ja reilusti leseitä. Kaadoin korkeisiin laseihin ja koristelin basilikan lehdillä. Pilli sekaan ja takas Reddariin. Asiakkaat olivat vähän äimänä, kun tulin sinne glamour-juomineni. Drinkki toimi hyvin meidän lounaana, muuta ei tarttenut sillo päivällä.

Saas nähdä kyllästynkö tähän viel joskus, mutta nyt oon ainakin ihan innosta sekaisin punaisesta sekoittimestani.

Kommentit