Kengät kertovat eli jalkinejatkis

Mun vaatekaappiprojektini senkun paisuu. Nyt olen edennyt kenkäkaapille - tai, itseasiassa kenkäkaappi on levinnyt mun luo kaikkiin huoneisiin ja niiden nurkkiin. Ja kun astuu sisään ulko-ovesta niin kompastuu noihin klabbeihin. Joo, kyl Ekilläkin on kenkiä, mut silti suurin osa on mun.

Olen nyt yrittänyt kaikin tavoin päästää kenkäni menemään ja joitain olenkin pystynyt heittämään pois ja viemään kierrätykseen. Luonnollisesti olen myös tarjonnut joitain mun tyttärillekin. Muutamast parista olen päässyt eroon noilla keinoin, mutta vielä niitä on. Mitä niillä nyt sit tekis, kun ei niitä kuitenkaa tu käytettyä, monet vaan pönöttää siel jossain pölyttymässä.

Prinsessaidea iski; aloitan blogissani kenkäjatkiksen. Aina silloin tällöin otan jostain parista kuvan, ja yritän muistella, miksi ja mistä ne on mulle ilmaantuneet. Ja yritän funtsia kans, missä niitä on käytetty, jos siis niitä on käytetty...

Näin noist töppösist ois sitte iloa mulle, ja tietty ehkä jollekulle toisellekin, joka sattuu tätä blogii lukeen.

Siis tuumasta toimeen - jalkinejatkis alkaa!

Ajattelin aloitella mun ekoista kunnon korkkareista. Tai ei ne todellakaan o mun ekat korkkarit, mut ekat tollaset ihan suipot kiiltonahkakorkkarit. Ostin ne Red Shoesta joskus melkein 10 vuotta sitte. Siihen aikaan olin yhden entisistä ammateistani puitteissa töissä toimintaterapeuttina psykiatrisessa sairaalassa. Joulu oli tulossa ja mieli vähän maassa, pohdin aika tavalla aina niiden potilaiden juttuja. Jotenkin minuun aina vähän vaikutti se heidän alavireisyytensä tai muut vaikeudet jne.

Olin siis tulossa himaan, ja siel noi oli - kutsuvasti minulle flirttailemassa. Ne vaan oli niin hienot mun mielestä, kuin porsliiniesineet tai korut tai jotain. Parina päivänä katselin niitä siinä ikkunassa, kunnes vaan päätin mennä sisään liikkeeseen. Tiesin jo sovittaessani, että näitä en varmaan tu käyttämään, mutta halusin ne vaan piristykseksi kirjahyllyyni! Yhden kerran olen näitä käyttänyt, mun kaverin Titan uuden vuoden bileissä. Asetuin norjatuoliin istumaan, nostin polven toisen päälle ja heiluttelin jalkaani,  ja tietty siinä sivussa kenkääni, kevyesti mutta niin korkealle, että kaikki näkivät. No, yksi sen illan puheenaiheista tulikin sit olemaan noi mun punaiset kengät.

Siitä itse asiassa alkoikin mun korkkareiden käyttö ihan kybällä, sen jälkeen olen hankkinut itselleni paljonkin ja vielä korkeampikorkoisia kenkiä - enkä enää vaan istu ne jalassa, van pystyn vetämään aikamoista maratoonia niillä. Jotenkin vaan en niin hirveesti ole nuorempana viittinyt käyttää korkkareita, kas kun ennenvanhaan hävettiin pituutta, ja mä oon aina melkein ollut yhtä pitkä kun mun miehet - enkä ole halunnut vaikuttaa isolta. Nyt tuntuu ihan naurettavalta tollanen, mutta niin se vaan oli. Onneks nykyään ihmiset eivät enää ajattele, että nainen ei sais olla pitkä - päinvastoin. Ylpeänä vedetään korkkareilla, mitä pidempi, sitä parempi! Upeeta!


Kommentit